Jotenkin elämä on välillä taas ollut sellaista tahmeaa tarpomista, että mihinkään ylimääräiseen ei ole jaksanut ryhtyä. Kaikkea mukavaa rientoa on ystävien ja rakkaiden kanssa ollut, mutta se normaali arki siinä välissä on vaan tuntunut sinnittelyltä päivästä toiseen. Jotain mukavaa odotellessa on rämmitty eteenpäin hammasta purren.
Eihän tästä elämästä olisi varaa menettää yhtään päivää, kaikki pitäisi elää täysillä. Juhlaa seuraa arki aina väistämättä ja siitäkin pitäisi niitä ilonhetkiä löytää. Ja onhan niitä, eikä tarvitse etsiäkään.
Viime aikoina on tullut grillattua paljon ja uutta perunaa, kurkkua, tomaattia, sipulia, kukkakaalia; kaikkia sesongin kotimaisia ruokia on ruokapöydästä löytynyt. Omassa yrttitarhassa kasvaa vaikka mitä herkkuja.
Sateisena ja koleana päivänä alkoi tehdä mieli pastaa ja koska salviapuska on kasvanut kovin vehreäksi, päätin tehdä vanhaa suosikkiani voi-salviapastaa!
Siitä se lähtee, kera Vera Stanhopen, punaviinin ja provolone-juuston. Eikö ole kauniita salvianlehtiä?
Pannulle reilusti voita ja silputtu salvia ruskistetaan kevyesti siinä.
Parhaasta päästä pastaa on Martellin pasta, jota ostan Culinaria Keittiöelämää -kaupasta. Pastan keitinveteen reilusti suolaa (käytän merisuolaa), niin ei suolaa tarvitse enää muuten lisätä. Pastoissa on aina omat keittoajat, mutta maistelen, milloin pasta on sopivan kypsää eli purutuntumaa pitää olla.
Parmesaanijuustoa raastetaan sekaan. Liikaa ei kannata laittaa, ettei peitä salvian makua.
Kypsä pasta nostellaan kattilasta pannulle salvian sekaan, samoin parmesaaniraaste.
Kolean illan lämmikkeenä tuli uunissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti