Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa...

... järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Aika monessa joululaulussa lauletaan lumesta ja luminen jouluhan nyt sitten saatiin kaikkien pieleenmenneiden sääennustusten jälkeen. Ja hyvä niin.

Esteetikkona ja valon ystävänä täytyy sanoa, että kyllä se lumen vaikutus maisemaan on vaan uskomaton.

Yksi ikimuistoinen vuodenvaihde vietettiin vuosia aitten Ylläksellä. Käveltiin vuoden viimeisenä iltana vähän ennen puoltayötä M:n kanssa ravintolasta mökillemme. Oikaistiin jonkun vaivaiskoivikon läpi ja pitkin peltoja. Oli valoisaa kuin keskipäivällä, vaikka sähkövaloja ei näkynyt missään. Se oli vaan se lumi, kirkas taivas ja kuutamo.

Kotiin tullessa alkoi maa olemaan musta Oulun jälkeen ja Tampereelle saavuttaessa satoi jo vettä ja oli pimeää.

Nyt kaunista valoa riittää. Järvi alkaa jo jäätymään.

Satama on tyhjentynyt veneistä.

Meidän kylällä on tänä jouluna ollut joulukalenteri. Luukkuja on pitkin kylää, ikkunoissa ja pihoissa.

Erilaisia toteutuksia, katseltavaa on iltakävelyillä riittänyt.

Tässä on kartta, jos haluatte lähteä ihastelemaan. Minä en ole kalenteriin osallistunut muuten kuin katsojana.

Viimeinen luukku aukesi keskuspuiston vanhassa puhelinkopissa, jonne on tehty seimi.

Muutenkin meillä päin on paljon kauniita valoviritelmiä pihoissa ja katujen reunojen puissa ja nythän ne vasta pääsevät oikeuksiinsa, kun saatiin lunta. Nautitaan siis tästä kauneudesta!

Melkein minuutti?

Eilisen talvipäivänseisauksen jälkeen päivä pitenee noin 5 minuuttia viikossa! Sehän on siis liki minuutti päivässä.

Tänään oli ihan loistava ulkoiluilma.

 Pakkasta on sen verran, että vedet alkavat jäätyä.

Näitä taivaan ihania värejä ei voi kuin ihailla.

Rauhoitutaan viettämään sitä omaa ja omanlaista jouluamme, kuka töissä, kuka vapaalla, kuka yhdessä, kuka yksin. Ja päätetään, että tämä on hyvä joulu.

Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille rakkaille!

Kohta helpottaa

Tänään on talvipäivän seisaus eli päivä on lyhyimmillään. Huomisesta se alkaa sitten jo pitenemään!

En ole mikään kauhea jouluhifistelijä, lähetän kyllä joulukortit ja saatan jonkun joulukoristeenkin laittaa esille ja hyasintin ostaa. Valoja ripustelen jo marraskuussa, mutta nehän on, niinkuin Sari K sanoi, kaamosvaloja, ei jouluvaloja. Ja kynttilöitähän poltetaan syksystä asti. Jouluruuatkin on hyviä.

Joulu on ihan mukava, jos sitä voi viettää kaikessa rauhassa yksin tai yhdessä ilman lahjahässäköitä ja viittäkymmentä ruokalajia. Ettei ole joulun jälkeen lompsa tyhjänä, luottokortti karrelle vingutettuna, ähkyssä ja ylensyöneenä, sukulaisiin, naapureihin ja itseensä täysin hermostuneena ja kyllästyneenä. Ettei ole PAKKO tehdä mitään, jos ei siltä tunnu.

Se siitä joulusta. Kohta se on vietetty ja kevättä kohti mennään. Sitä tässä piti hehkutella.

Toki tässä ainakin pari kuukautta pidetään talvea ja odotetaan, tuleeko sitä lunta vai ei. 

Tänään pääsin lenkittämään Penniä. Tuntuu aina niin ihanalta se riemukas ja sydämellinen vastaanotto: joku on noin iloinen nähdessään minut! Voi pojat, mahtavaa! Vauhtia riitti taas, ei oikein kuvaakaan saa otettua touhukkasta tyttösestä!

Unelmia ja tavoitteita

JJa vuodet ne käy yhä vaikeammiks

Ja haaveet ne käy yhä haikeammiks

(Eino Leino)

Haaveita pitää aina olla, sanotaan. Kyllä varmaan on niinkin. Minusta tuntuu, että olen ison osan elämästäni ollut aika hyvä haaveilemaan ja unelmoimaan. Ja taitaa olla niin, että suurin osa unelmista on jäänyt toteutumatta. Olen elänyt paljolti sitten kun -elämää, kun se arki ei aina ole niin loistokasta ollut. Tulevaisuudessa kaikki on sitten oleva paremmin...

Haaveissa on usein se paha vika, että niiden toteutuminen ei ole vain itsestä kiinni, vaan myös muista ihmisistä ja ympärillä olevasta maailmasta.

Liekö ikä vai elämä itsessään opettanut, että se paras elämä on kuitenkin tässä ja nyt.

Omaa elämää on itse elettävä ja siitä elämästä tehtävä sellaista, että se olisi mahdollisimman hyvää. Jos vain odottaa, että joku muu tekee sinusta ja elämästäsi onnellisen, todennäköisesti sitä saat odottaa loppuelämän.

Taaksepäin ei kannata liikaa katsella, ei kannata miettiä ja murehtiä menneitä ja menetettyjä.

Unelmien tilalle omassa elämässäni on tullut tavoitteita. Sellaisia pieniä, toteutettavissa olevia, joita voin kuvitella saavuttavani. Esimerkiksi, että käyn kuntosalilla kerran viikossa. Enkä koe huonoa omaatuntoa, vaikka en sitten joka viikko kävisikään. Ja jos innostun, voin käydä kaksikin kertaa. Ei sen kummempia.

Ja vaikka huomenna on Love-tentti ja tavoitteena on päästä siitä läpi, kirjoitan nytkin blogipäivitystä ja teen kaikkea muuta, kuin luen siihen tenttiin. Että jos tämä tavoite ei sitten toteudu, niin paikkaillaan ensi vuonna. 

Näitä supersyvällisiä pohdintoja elämästä pyöri mielessäni iltapäivälenkillä järvimaisemassa. Mielessä oli yksi haave, tai voihan se olla tavoitekin, nimittäin, että tuossa keinussa istun kolmen ja puolen kuukauden päästä ja katselen järvenselälle auringonlaskua.

Huomenna on Siipiveikkopäivä eli tavoitteena mukava ilta  Pirjon ja Sannan kanssa! Tämä tavoite toteutuu varmasti!

Kaupungin valot

Meidän kyliltä kulkee nysse keskustaan 15 minuutin välein ja näen päätepysäkin kotirappusiltani. Stockmannille kävelee noin 20 minuutissa.

Silti en käy keskustassa välttämättä edes kerran viikossa. Ennen siellä tuli luuhailtua paljon enemmän. Kiertelin kirppiksiä ja kauppoja, kävin kahvilla tai lounaalla. Nyt pitää olla oikein asiaa tai treffit sovittuna.

Meillä on hyvä lähikauppa, josta saa ruuat ja muut päivittäistavarat ja voi jopa lähettää (ja vastaanottaa) paketteja. Jos tulee harvinaisempia tarpeita, esim. apteekkiin tai Alkoon, ne löytyvät seuraavalta pysäkiltä eli Tammelasta. Siellä on myös tori, muutama kirppis, ravintoloita, kauppoja, kampaamoita ja pubeja.  Rautatienkadun tällä puolella on siis aika helppo pysytellä.

Tänään lähdin sitten kumminkin pitkän muistilistan kanssa keskustaan. Ja kivahan siellä on kävellä, kun ei ole kiirettä eikä hoppua. Tampereelle on parin viime vuoden aikana tullut monta viihtyisää kahvilaa ja ruokapaikkoja, joista saa vaikka mitä herkkuja kesken kaupunkikävelyn. 

Tänään lounastin Kauppahallin Umamissa. Emma kirjoitti blogissaan siellä käyneensä ja sushia alkoi kovin tekemään mieli. Oli oikein herkullista, suosittelen! Silmän ja suun iloa!

Päivä alkoi hämärtymään ja ihastelin Hämeenkadun valoja.

Koskimaisemakin oli kuin postikortista.

No mitäs sitten shoppailin? Muistilistalta en ihan kaikkea saanut hoidettua, mutta tärkeimmät ja muutama heräteostoskin tuli tehtyä.

Kauppahallista Koivistolta hevosmakkaraa ja kylmäsavuporoa.

Sokokselta Philosophyn yövoidetta. Philosophyn tuotteissa yhdistyy hinta, laatu ja kauniit pakkaukset, esteetikko arvostaa! Apteekista lääkkeiden lisäksi M:lle salmiakkia. Stokalta Kiehl'siltä silmänympärysvoidetta, hyväksi havaittua. Stokan herkussa tuli vielä pyörähdettyä.

Ennen bussiin hyppäämistä hain R-kioskilta Soneran joululahjapostimerkit. 

Ja hyvin ehdin vielä kotisohvalle katsomaan Murdochin murhamysteerit.

I have seen the Light!

Tänään ehti aurinko vilahtaa taivaalla ennen laskemistaan. Oli kerrassaan hienoa päästä ulkoilemaan kerrankin valoisaan aikaan. Kun viikkokausiin se "valoisa aika" on ollut aika harmaata ja hämärää.

Vaikka aurinko laskeekin aikaisin (klo 15.13 tänään), kirkas, pilvetön taivas antaa valoa vielä pitkään auringonlaskun jälkeen.

Hölmöt sorsat ovat päättäneet viettää talvensa Näsijärvellä. Ovat varmaan saaneet ruokaa, niin että ei ole kiirettä ollut lämpimämmile seuduille. Toivottavasti pullaa riittää pöydässä vielä tammikuussakin.

Variksia puiden latvuksissa. Kova oli meno ja meininki taas.

Aika tyyntä? Rannassa oli jo paikoittain jääriitettä.

Muutama yksinäinen purjevene vielä sinnittelee laiturissa.

Vastarannalla tapahtuu. Rantatunnelia on louhittu jo puoleenväliin.

Pizza biancaa ja muuta mukavaa

On sunnuntai-ilta ja takana viikonloppu Marjatan kanssa Helsingissä. 

Keli oli perjantana harmaa ja sateinen: vettä, räntää ja koleaa tuulta.

Kaupungilla käppäilyn lomassa käytiin perjantain lounas nauttimassa Lönnrotinkadulla Cholossa. Hyvää burritoa ja vähän olutta. Taas jaksoi paremmin.

Illaksi oli varattu pöytä Yrjönkadulla sijaitsevaan Pjazzaan, joka on saanut kovasti ylistäviä arvosteluja, mm. että sieltä saa Helsingin parhaat pizzat. Siitä reissusta voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta epäonnisia ravintolakokemuksia en kauheasti halua edes muistella. Riittää, ettei uudestaan samaan paikkaan mene. Ainakaan ihan äkkiä.

Ehkä meidän Pjazza-kokemuksestamme riittää kerrottuna se, että uuteen, hypetettyyn ravintolaan ei kannata mennä pikkujouluaikaan eikä bianco pizzaa (on siis pizzaa ilman tomaattikastiketta) kannata tilata.... Ja onneksi oli syöty hyvä lounas!

Nuori tarjoilijapoika sentään yritti korjata vanhempien unohdukset ja möhläykset; tarjosi jälkkärit ja capuccinot ja tuli vielä ovelle kättelemään ja anteeksi pyytämään, kun olimme lähdössä. Että kiitokset siitä hänelle!

Lauantaiaamuna näkymä hotellihuoneen ikkunasta oli tällainen. Oli suunniteltu kävelykierrosta Katajanokalle ja hetken aikaa mietittiin jo vaihtoehtoista toimintaa. Räntäsade lakkasi kuitenkin ja pysyttelimme aiemmassa suunnitelmassamme.

Kauppatorin ohi...

Katajanokalla riittää vanhoja, kauniita taloja. Totesimme että, että tänne pitää kesällä tulla uudestaan.

Tämmöinen liike osui matkan varrelle.

Vanha Satama ja takana pilkistää Viking Linen terminaali.

Ja siellähän Urho, Voima ja Sisu odottavat talven jäitä.

Kanavarannassa poikettiin kahvilla ja teellä Johan & Nyströmin kahvilassa. 

Sitten käppäiltiinkin jo iltapäivälevolle hotelliin.

Illan ruokapaikka oli vanha suosikki Sea Horse Kapteeninkadulla. Eikä vanha kunnon Sikala tuottanut pettymystä  taaskaan. Palvelu, ruoka ja atmosfääri on vaan aina yhtä loistavaa!  Suomalaista ruokaa ja kulttuuria vuodesta 1934! 

Sunnuntaina aurinko pilkisteli varovaisesti pilvien raoista, mutta me pomppasimme junaan ja kohti Tamperetta. Mansessa se aurinko ei sitten enää paistanutkaan.

Mieli oli kuitenkin hyvä ja aurinkoinen mukavan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen!

Chim chim cheroo

Chim chimeney, chim chimeney chim chim cher-ee,
kun katolle nouset, pidä lakistas kii!
Chim chimeney, chim chimeney chim chim cher-oo,
on mies siellä musta ja naurava suu.
Hän nuohooja on ja ei kukaan muu

Maija Poppanen se näin lauleli.

Meillä kävi nuohooja tänään. Kartanollahan on kolme tulisijaa: kaakeliuunit olohuoneessa ja makuuhuoneessa ja puuhella keittiössä. Ja kaikki ovat käytössä.

Kun muutin yhdeksän vuotta sitten Kartanolle, kaupunkilaistyttönä kyselin, että mites näissä nyt sitten niitä puita poltetaan.... Tänä päivänä käyttö sujuu, niin kuin M sanoisi: olen kuin vanha  peikko uunieni kanssa.

Nuohooja käy aina näin marraskuussa. Laittaa lapun postilaatikkoon, koska olisi tulossa. Jos ei aika sovi, aina saa helposti muutettua.

Sama mies on nuohonnut näitä piisejä jo yli 20 vuotta. Mukava kaveri, samalla tulee aina päivitettyä meidän kylän kuulumisia.

Kyllä nyt kelpaa taas lämmittää.

Precious moments

Ø

Näinä marraskuun päivinä, kun kahden pimeyden välissä on vain vähän vaaleampaa ja vähän tummempaa harmaata, eikä ole mitään mielikuvaa siitä, koska aurinko on viimeksi vilahtanut taivaalla, on löydettävä jostain se oma aurinko.

On ostettava kimppu aurinkoisia kukkia.

On tehtävä hyvää, mielellään vähän kesäistä, ruokaa. Tänään se oli itsesavustettua lohta ja raikasta salaattia. Yhtä kesän lemppareista.

Muistin sopukoista on kaivettava joku aurinkoinen, ihana muisto. 

Istuin tänään iltapäivällä täpötäydessä bussissa matkalla keskustasta kotiin ja katselin ikkunasta harmaata maisemaa miettimättä mitään erityistä.

Yhtäkkiä mieleen tuli alkukesän Vihdin mökkiviikko. 

Ja sieltä yksi hetki. Lähdimme M:n kanssa Beetlellä Vihdin keskustaan kauppaan. Ajelimme Vihdin torille, aurinko alkoi paistamaan lämpöisesti. Laskettiin katto alas ja ostettiin jäätelöt. Istuttiin siinä autossa auringonpaisteessa ja syötiin jäätelöitä. Takana yhteisiä, onnellisia mökkipäiviä ja edessä vielä muutama. 

Precious moment!

Ja hei, se kesä on edessäpäin, ei takana!