The Man, the Image & the World

Tiistaiaamuna hyppäsin Helsingin junaan; päivän ohjelmassa oli Ateneumissa Henri Cartier-Bressonin näyttely.

Valokuvat ovat aina kiehtoneet minua. Jaksan ihailla ja ihmetellä kykyä ja taitoa vangita hetkeen tarina, joka vuosikymmenten jälkeenkin herättää tunteita katsojassa.

Hyvä valokuva kertoo niin paljon. Cartier-Bressonin mustavalkoiset valokuvat ovat todella vaikuttavia kertomuksia ihmisistä ja paikoista ympäri maailmaa, tuokioista ja silmänräpäyksistä eri vuosikymmeniltä.

Pakko oli myymälästä sitten ostaa kirja ja muutama postikortti.

Lapsuudenkodistani yksi rakkaimmista kirjoistani on The Family of Man. Kirja on tehty 1955 New Yorkin The Museum of Modern Artissa olleesta valokuvanäyttelystä The Family of Man. Lapsena jaksoin katsella kirjaa ja sen kuvia loputtomiin.

Ateneumin näyttelyssä tuntui ihan mahtavalta, kun eteen tuli kirjasta tuttuja valokuvia.

Kulttuurin jälkeen piti ravita ruumista ja onneksi oli sovittuna treffit Päivin kanssa.

Mahantäytettä saimme Akseli Herlevin Naughty BRGRissä Lönnrotinkadulla. Isäntä itse oli keittiössä hommissa ja hyvää oli ja vatsakin tuli täyteen! Henri Alenkin oli purilaisella yhtäaikaa ja ihan söppänältä näytti livenäkin!

Ei hemmetti....

Kukahan vois sitä nappulaa painaa, että saatais hiukan lämpöä lisää tuonne ulkoilmaan?

En ole kovin herkkä palelemaan, osaan pukeutua sään ja lämpötilan mukaisesti ja kaapista löytyy asianmukaisia varusteita.

Pienellä lenkillä tänään silti tuntui, että eihän täällä mikään riitä. Mittari näytti 22 pakkasastetta eikä edes tuullut yhtään. Siilinkarille kävely jäi haaveeksi, niin masokistiksi en sentään ruvennut.

Silmistä valuva vesi jäätyy poskille ja sormenpäät ovat alkumatkasta jäässä karvakintaista huolimatta. Tammikuun aurinko ei lämmitä hiukkaakaan.

Vaikka loppumatkasta alkaa jo sormissakin veri kiertää, kaikista fleeseistä ja toppavaatteista huolimatta, reidet ja takapuoli alkavat jossain kohtaa jäätyä.

M:n selitys sille on se, että läskissä ei kierrä veri. Hmmhh... Mitäs sanoo tähän muut?

Pakkasta postikortissa

Onhan nämä maisemat niin meidän kylällä kuin kaupungissakin kuin postikortista. Valoa riittää kirkkaina pakkaspäivinä.

Lunta on ollut ja tullut ihan kohtuullisesti, talven ensimmäiset lumityöt tein viime viikolla! Ihmeen upeaksi niinkin vähäinen lumimäärä on maiseman saanut. Koko ajan on ollut kova pakkanen, lumi on kevyttä ja pöyheää.

Ainoa nurinan ja narinan aihe tässä nyt on tämä pakkanen. Hyvä, kun on pakkasta, lumi ei sula pois ja maisema pysyy valkoisena ja hurmaavana. 5-10 astetta riittää minulle mainiosti. Kaikki sen yli menevä on liikaa!

100 vuotta vanhassa, sähkölämmitteisessä hirsitalossa lämmitys on haasteellista, jos pakkasasteita on 20 tai vaikka 10 ja kova tuuli vinkuu nurkissa. Kyllähän patterit pitävät huushollin lämpimänä, kun vääntää nupit täysille, mutta silloin nousevat sähkölaskutkin kestämättömiin lukemiin.

Sitten päästään puusouviin. Kartanollahan on kolme tulisijaa: kaakeliuunit olo- ja makuuhuoneessa ja puuhella keittiössä.  Puilla lämmittäminen käy työstä. Vapaapäivinä siihen on energiaa ja aikaa, mutta en kyllä yövuoron jälkeen jaksa tulia sytytellä, vaan kömmin kahden peiton alle nukumaan.

 Kopallinen polttopuita painaa paljon ja puusta tulee roskaa ihan kohtuullisesti ja villasukkien pohjassa roskat leviävät ympäri huushollia hyvin tehokkasti.

Puista tulee poltettaessa tuhkaa ja sitäkin pitää aika ajoin tyhjentää ja taas pöllyää...

Onhan elävä tuli tunnelmallinen, ei sitä voi kieltää. Koleina, sateisina kesäpäivinä ja syksyn pimeinä iltoina ihan mielikseen virittelee tulta olohuoneen uuniin.

Makuuhuoneen uunissa tulee harvoin tulta poltettua. Pesällinen puita lämmittää aika tehokkaasti enkä halua, että makuuhuoneessa on lliian lämmintä, 17-18 astetta riittää nukkumiseen hyvin.

Niin, kevättä odotellaan kaikista postikorttimaisemista ja kodikkaasta takkatulesta huolimatta.

Nää on näitä päiviä

Jotka voisin kevyesti jättää väliin. Nimittäin kun mittari näyttää -15 astetta, siinä on minulle ainakin 5 astetta liikaa. Toppatakissa ja pipo päässä on mentävä Aamulehden hakuun, kunhan on ensin viritellyt keittiön hellaan tulet.

Illalla ja yöllä satanut lumikerros paljastaa, kuka on pihallani liikkunut. Tässä taitaa olla Minnin tassujen jäljet.

Herra jänis on myös käynyt pihallani.

Näitä jälkiä en sitten tunnistakaan. Hiiri? Oli jäljistä päätellen tullut tai mennyt rappujen alla olevaan kylmään varastoon ovenraosta, joten joku pienempi kaveri on ollut.

Leudompia kelejä odotellessa...

Uutta ja parempaa

Blogirintamalla on ollut hetken hiljaista. Joulu tuli ja meni, vuosikin ehti vaihtua.

En ole enää vuosiin tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia. Alkavalta vuodelta on silti lupa odottaa jotain. Ja ainakin itse tehdä parhaansa, että vuodesta tulisi hyvä vuosi.

Menneessä vuodessa parasta olivat kaikki hienot hetket parhaiden ystävien kanssa.

Voi rakkaat ystävät, olette kaikki niin tärkeitä ja elämä ilman teitä ei olisi elämää. Kiitokset teille taas kuluneesta vuodesta ja siitä, että olette olemassa!

Tammikuu alkoi pakkassäässä. Hetken vie taas, ennen kuin tähän kylmyyteen tottuu.

Lauantai-iltapäivänä järven rannassa oli jo riitettä jäätymistä enteillen. Lumisadettakin on luvassa.

Päivä pitenee pikkuhiljaa ja kyllä sitä enenevää valoa onkin kaivattu.

Kevättä kohti mennään!