Ihmeellistä ja kummallista

Pepen kanssa lenkkeiltiin iltapäivällä vaihtelevassa kevätsäässä: satoi lunta, räntää ja rakeita ja pienen maagisen hetken ajan paistoi aurinko. Pohjoistuuli oli välillä niin puuskainen, kova ja kylmä, että koirallakin korvat painui suiruun pitkin päätä ja hännän kippura suoreni. Sitten tuli yhtäkkiä tyyni, tyven, täysin tuuleton hetki.

Tässä on se hetken aurinkoinen, kun tuulikin häipyi jonnekin. Ja me molemmat ihmeteltiin.

Järven jäällä oli lumi kasaantunut hassun näköisiksi valleiksi, ihan kuin joku olisi villisti ajellut ympäriinsä lumiauran kanssa. 

Eihän siellä tietenkään enää kukaan ole ollut, mutta erikoiselta se näytti. Ihan kuin iso tilkkutäkki.

Seuraavaksi voisin kyllä ihmetellä lämmintä auringonpaistetta ja kevään vihreää puiden lehdissä.

Ihana valo

Keväthän se on.

Pari päivää sitten maisema näytti tällaiselta

Kylmää, kosteaa, harmaata, ankeaa. Korvien välistä varpaisiin, rannalta järvelle. Taivas riippui puiden latvojen tasolla ja metsäkin tuntui synkältä ja kummitusmaiselta keskellä päivää.

Mutta tänään maaiilma, tai ainakin Tampere, esitteli sinisen taivaan ja keväisen valon. Puiden välissä se vilkkui ja me Pepen kanssa sitä katseltiin, ihanaltahan se näytti.

Järven jäät ovat kohta muisto vain. 

Näillä eväillä taas jaksaa viimeiseen yövuoroon.

Aamulla on tarkoitus surauttaa töistä suoraan Vianorille, Audi saa kesäkumit alleen. Tällä reissulla menee sitten meikäläisen tunnelineitsyyskin! Onhan jo aika siihenkin.

Vapailla aukeaa myös grillikausi. Täysi kaasupullo on haettu ja viikonloppuna pääsee Weber tositoimiin.