Pizza biancaa ja muuta mukavaa

On sunnuntai-ilta ja takana viikonloppu Marjatan kanssa Helsingissä. 

Keli oli perjantana harmaa ja sateinen: vettä, räntää ja koleaa tuulta.

Kaupungilla käppäilyn lomassa käytiin perjantain lounas nauttimassa Lönnrotinkadulla Cholossa. Hyvää burritoa ja vähän olutta. Taas jaksoi paremmin.

Illaksi oli varattu pöytä Yrjönkadulla sijaitsevaan Pjazzaan, joka on saanut kovasti ylistäviä arvosteluja, mm. että sieltä saa Helsingin parhaat pizzat. Siitä reissusta voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta epäonnisia ravintolakokemuksia en kauheasti halua edes muistella. Riittää, ettei uudestaan samaan paikkaan mene. Ainakaan ihan äkkiä.

Ehkä meidän Pjazza-kokemuksestamme riittää kerrottuna se, että uuteen, hypetettyyn ravintolaan ei kannata mennä pikkujouluaikaan eikä bianco pizzaa (on siis pizzaa ilman tomaattikastiketta) kannata tilata.... Ja onneksi oli syöty hyvä lounas!

Nuori tarjoilijapoika sentään yritti korjata vanhempien unohdukset ja möhläykset; tarjosi jälkkärit ja capuccinot ja tuli vielä ovelle kättelemään ja anteeksi pyytämään, kun olimme lähdössä. Että kiitokset siitä hänelle!

Lauantaiaamuna näkymä hotellihuoneen ikkunasta oli tällainen. Oli suunniteltu kävelykierrosta Katajanokalle ja hetken aikaa mietittiin jo vaihtoehtoista toimintaa. Räntäsade lakkasi kuitenkin ja pysyttelimme aiemmassa suunnitelmassamme.

Kauppatorin ohi...

Katajanokalla riittää vanhoja, kauniita taloja. Totesimme että, että tänne pitää kesällä tulla uudestaan.

Tämmöinen liike osui matkan varrelle.

Vanha Satama ja takana pilkistää Viking Linen terminaali.

Ja siellähän Urho, Voima ja Sisu odottavat talven jäitä.

Kanavarannassa poikettiin kahvilla ja teellä Johan & Nyströmin kahvilassa. 

Sitten käppäiltiinkin jo iltapäivälevolle hotelliin.

Illan ruokapaikka oli vanha suosikki Sea Horse Kapteeninkadulla. Eikä vanha kunnon Sikala tuottanut pettymystä  taaskaan. Palvelu, ruoka ja atmosfääri on vaan aina yhtä loistavaa!  Suomalaista ruokaa ja kulttuuria vuodesta 1934! 

Sunnuntaina aurinko pilkisteli varovaisesti pilvien raoista, mutta me pomppasimme junaan ja kohti Tamperetta. Mansessa se aurinko ei sitten enää paistanutkaan.

Mieli oli kuitenkin hyvä ja aurinkoinen mukavan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen!

Chim chim cheroo

Chim chimeney, chim chimeney chim chim cher-ee,
kun katolle nouset, pidä lakistas kii!
Chim chimeney, chim chimeney chim chim cher-oo,
on mies siellä musta ja naurava suu.
Hän nuohooja on ja ei kukaan muu

Maija Poppanen se näin lauleli.

Meillä kävi nuohooja tänään. Kartanollahan on kolme tulisijaa: kaakeliuunit olohuoneessa ja makuuhuoneessa ja puuhella keittiössä. Ja kaikki ovat käytössä.

Kun muutin yhdeksän vuotta sitten Kartanolle, kaupunkilaistyttönä kyselin, että mites näissä nyt sitten niitä puita poltetaan.... Tänä päivänä käyttö sujuu, niin kuin M sanoisi: olen kuin vanha  peikko uunieni kanssa.

Nuohooja käy aina näin marraskuussa. Laittaa lapun postilaatikkoon, koska olisi tulossa. Jos ei aika sovi, aina saa helposti muutettua.

Sama mies on nuohonnut näitä piisejä jo yli 20 vuotta. Mukava kaveri, samalla tulee aina päivitettyä meidän kylän kuulumisia.

Kyllä nyt kelpaa taas lämmittää.

Precious moments

Ø

Näinä marraskuun päivinä, kun kahden pimeyden välissä on vain vähän vaaleampaa ja vähän tummempaa harmaata, eikä ole mitään mielikuvaa siitä, koska aurinko on viimeksi vilahtanut taivaalla, on löydettävä jostain se oma aurinko.

On ostettava kimppu aurinkoisia kukkia.

On tehtävä hyvää, mielellään vähän kesäistä, ruokaa. Tänään se oli itsesavustettua lohta ja raikasta salaattia. Yhtä kesän lemppareista.

Muistin sopukoista on kaivettava joku aurinkoinen, ihana muisto. 

Istuin tänään iltapäivällä täpötäydessä bussissa matkalla keskustasta kotiin ja katselin ikkunasta harmaata maisemaa miettimättä mitään erityistä.

Yhtäkkiä mieleen tuli alkukesän Vihdin mökkiviikko. 

Ja sieltä yksi hetki. Lähdimme M:n kanssa Beetlellä Vihdin keskustaan kauppaan. Ajelimme Vihdin torille, aurinko alkoi paistamaan lämpöisesti. Laskettiin katto alas ja ostettiin jäätelöt. Istuttiin siinä autossa auringonpaisteessa ja syötiin jäätelöitä. Takana yhteisiä, onnellisia mökkipäiviä ja edessä vielä muutama. 

Precious moment!

Ja hei, se kesä on edessäpäin, ei takana!

Asennetta peliin!

Naapuritalossa tehdään isoa remonttia ja tänään siellä jurrasi pikkutraktori ees taas koko päivän. Viimeisen yövuoron jälkeen nukkuminen oli sen takia vähän levotonta. Kahden jälkeen lopetin koomailun ja nousin aamukahville.

Maksamakkara (Snellmannin) ja suolakurkku on nyt SE juttu.

Aamukahvin musiikkina Neiti Kevät (terveiset Jusalle!). 

Päivä oli pilvinen, vettä tihkutti. Mutta hei, mulla alkoi pitemmät vapaat! Odotettavissa kaikkea kivaa ihanaisten ystävien kanssa. Noi maksamakkaraleivät maistui niin hyviltä. Laitoin vähän tuikkuja palamaan.

Lähdin lenkille vesisateeseen.

Sitten sauna, vaahtopää saunan jälkeen (terveiset Helille!) ja hyvää ruokaa.

Sänkyyn puhtaat lakanat.  Life is good! (terveiset Emmalle!).

Oliskos se sitten kumminkin niin, että asenteesta kiinni? Ettei musta marraskuu masenna?

Ei talvikunnossapitoa

Talven tullen osa lenkkeilymaastoista on unohdettava.

Lunta alkoi tuiskuttamaan iltapäivällä ja lumisade on jatkunut koko illan. Kinoksia ei sentään vielä näy, vaikka maa on jo valkoinen. Aamulla voi tilanne olla toinen.

Sunnuntaina taisin vielä todeta, että lunta saadaan vielä odottaa. No, muutama päivä odotettiin. Talvihan tässä jo on, marraskuu kohta puolivälissä. Lumentulo oli siis aika todennäköistä.

Lumi hiljentää kummasti maiseman. Järvikin näyttää siltä, että se valmistautuu jäätymään. Vielä pääsi tuttua reittiä kulkemaan.

Tiistai-illan vesisateessa jo katselin tuota rannassa olevaa polkupyörää. Kun ei laiturilla tai veneissäkään näkynyt ketään. Siinä se pyörä tänään edelleen seisoi. Varmaan sille on joku järkevä selitys?

Rappusilta joutui ensimmäisen kerran lakaisemaan lumen.

Ja kyllä, lumilapio ja -kola on otettu esille. Jos aamulla herätään kinosten keskeltä...

Kartanolla nääs talvikunnossapito pelaa!

Valoa ikkunassa

Jos oli kesäiltainen järvenranta ihana, jotain maagista on syysilloissakin.

Sunnuntai-iltana, sateen lakattua ja tuulen tyynnyttyä, ilma oli kerrassaan ihana. Taivas ja järvenselkä ovat pimeäksi muuttuvassa hämärässä samaa harmaata.

Ikkunoista heijastuva valo saa miettimään, mitä ikkunoiden takana on.

Pimeällä kaikkia valaistuja ikkunoita katsellessa, hämmästyn joka kerta siitä, kuinka täyteen ja tiuhaan Lapinniemi on rakennettu. Kerrostaloja on vieri vieressä, toinen toisensa takana. Kesällä ja valoisalla jotenkin näkee vaan ne lähimmät talot.

Rantapolku on niin rauhallinen, että ei uskoisi semmoisen väkimäärän asuvan ihan vieressä.

Kaksi vastaantulijaa kohtasin koko rannan matkalla. Muuten sain nauttia illasta ihan yksikseni.

Tyhjä uimalaituri muistuttaa vielä kesästä ja lämpimämmistä vesistä.

Ennen jäiden tuloa satamakin tyhjenee veneistä. Mutta jäitä saadaan vielä odotella.

Grilli huurteessa

Perjantai-illan lämpöasteissa ripustin vielä toiveikkaana pyykkejä ulos kuivumaan.

Jäässähän ne oli aamulla ja vielä iltapäivälläkin. Pakkasta pidettiin siis koko päivä. Kannoin nuo lankut narulta kellariin kuivumaan. Talven tulon merkkejä tämäkin: pyykit kuivatettava sisällä!

Tässä se grilli vielä huurteisen peittonsa alla. Viikko sitten vimeksi grillattiin. Nyt sai grilli siirtyä varastoon odottamaan kevättä. Pihakalusteet on sinne jo kannettu.

Piha jääköön talviunille. Heippa vaan, keväällä nähdään!

Pakkasillan lämmikkeeksi sain Hennan ja Nikon luokseni syömään perunamuusia ja nakkikastiketta!

Talvi tulee ruokapöytäänkin, ensimmäinen perunamuusi kesän jälkeen. Aika hyvältä maistui!