En ole mikään hirveän innokas joulun viettäjä ja siksi kai aika usein olen viettänyt sen työmaalla.
Nyt oli M täällä liki viikon ja aattona syötiin Kartanolla meidän pienen suvun voimin ja oikein mukavaahan se oli. Muutoin vietettiin M:n kanssa sitä meidän normaalia yhteistä laatuaikaa eli köllöteltiin, luettiin ja saunottiin kiuasmakkaran kera. Joulunajan sateiset ja pimeät päivät eivät juuri ulkoiluun houkutelleet.
Vuosi vaihtui työmaalla ja hyvä niin. Maanantaina iltapäivällä yövuorojen jälkeen herättyäni totesin, että talvi oli sitten tullut.
Manaan aina lumitöitä ja lumentuloa, mutta nyt täytyy sanoa, että ilahduin tästä näystä. Kyllä se pimeys ja vesisade vaan alkoi niin ankealta tuntumaan.
Jos ihmettelette, että mikä kasa tuossa ensimmäisessä kuvassa on, niin joulukoristeethan siinä. Virittelin ne Kartanolle jo joulukuun alussa ja maanantaina sitten totesin, että joulu lähtee nyt!
Niin lähti viime vuosikin menneiden vuosien joukkoon. Minkäänlaista yhteenvetoa en aio menneestä vuodesta tehdä, jotenkin vaan tuntuu siltä, että uutta kohti mennään eikä vanhoja muistella. Tämä ei tarkoita sitä, että mennyt vuosi olisi niin surkea, ettei siitä muisteltavaa keksi, fiilis on nyt vaan sellainen, että antaa sen olla ja jäädä.
Päivä pitenee ja valoa ja kesää kohti mennään. Valo on se, mitä keväässä ja kesässä eniten rakastan. Pitenevät päivät, valoisat illat ja yöt. Niistä ei vaan koskaan voi saada tarpeekseen.
Ihan parhaan lenkkikaverin Pepen kanssa on nyt päästy talven ihmemaasta nauttimaan. Onhan nämä metsäpolut hienoja kesälläkin, mutta loppuvuoden pimeyden jälkeen tuntuvat lumimaisematkin ihan huippuhienoilta. Pepekin tykkää!
