Ihan parasta luettavaa

Joulun kirjakuvastoja kopsahteli menneellä viikolla postilaatikkoon,

Niistä tulee aina kovin nostalginen olo. Lapsuudenkodissani luettiin ahkerasti ja meillä kotona oli kirjoja pienen kyläkirjaston verran. Saimme sisareni kanssa joka jouluksi valita yhden lahjakirjan. Toki kirjoja ostettiin muulloinkin, mutta muistan, kuinka tuon joululahjakirjan miettiminen oli aina kovin innostavaa ja jännittävää. Ja se tunne oli korvaamaton, kun jouluaattona paketista kuoriutui juuri SE kirja. Miten ihanaa oli illan päätteeksi kömpiä sänkyyn uusi kirja kainalossa ja aloittaa lukeminen.

Nykyään joudun ostamaan itse itselleni sen joululahjakirjan. Tai oikeammin SAAN ostaa sen kirjan. Uuden, kovakantisen, normaalihintaisen kirjan! Lueskelen näitä kuvastoja ja useampi kierros tulee tehtyä etenkin Akateemisessa kirjakaupassa kirjoja hypistellen, ennen kuin päätän, minkä kirjan ostan.

Vaikka se kirja on itse ostettu, yhtä juhlalliselta ja jännittävältä tuntuu aina sen piteleminen. Sitä pitää käännellä ja pyöritellä, nuuhkia lukemattomien sivujen tuoretta tuoksua, aukoa ja sulkea uutuuttaan narisevia kansia. Ja sitten aloittaa lukeminen.

M lukee myös paljon ja hänkin saa aina joululahjaksi kirjan. Vaikka meillä ei muuten keskinäisä lahjoja harrastetakaan, kirjalahjat on aina kiitollisuudella otettu vastaan. Hyvin on tavoille opittu.

Mustaa ja valkoista

Petollisen ihana lokakuu kultaisine auringonpaisteineen huijasi jo uskomaan, että harmaata, mustaa, pimeää ja vesisadetta ei olekaan.

Marraskuu upotti sitten aika nopeasti harmauteensa.

Lenkille piti pakottaa itsensä, yrittää löytää vesisateen keskeltä hetkeksi kuivempaa. Pimeys tuli aikaisemmin ja aikaisemmin joka päivä. Tuntui,  että hämärän keskellä ei ehdi herätäkään, kun jo katuvalot syttyvät uutta yötä kohti.

Ja sitten yhtäkkiä, ei kai mitenkään yllättäen sentään, satoi lunta! Maa oli valkoinen ja maisema valaistui.

Hetken sai jännittää, saadaanko pitää vastasatanut lumi, vai häviääkö se yhtä nopeasti kuin tulikin. Bussipysäkin penkkikin oli huolissaan...

 

Ei hätää! Lunta saatiin lisää ja vähän pakkastakin, talvi siis jatkuu toistaiseksi.

Aamukahvilla voi sytyttää kynttilän ja ihailla ikkunasta pörheän valkoiseksi muuttuneita pensaita ja puita. Lähikaupasta sai kaksi hyasinttia neljällä eurolla ja siinä ne piirongin päällä odottavat aukeamistaan.

Leino-liesi lämmittää keittiössä aamuisin. Kyllä se talvi nyt on tullut.

Mutta hei, kuukauden päästä on talvipäivänseisaus ja sittenhän se päivä alkaa taas pitenemään!

Eräs auringonlasku

Syyskuun lopulla olin Pirjon kanssa heidän mökillään Toutolassa, Lempäälässä Pyhäjärven rannalla.

Hieno maisema ja mielettömän hieno auringonlasku.

Saunan lämpiämistä odotellessa, saunoessa ja saunan jälkeen tuli näitä kuvia räpsittyä.

Aikamoinen näytelmä! Esteetikolla ihan silmät kostui tätä katsellessa.

Varkain tuli marraskuu

Lähes huomaamatta saapui marraskuu. Joka ei näytä eikä tunnu marraskuulta vielä ollenkaan.

Pyykit kuivuvat, ihan oikeasti kuivuvat, vielä ulkona. 

Orvokit kukkivat.

Viime vapaat ja siirtyminen lokakuusta seuraavaan kuukauteen sujuivat yhdessä hujauksessa.

M saapui keskiviikkona Kartanolle. Saunottiin, syötiin muusia nakkikastikkeen kera ja könöteltiin. Ihan parasta laatuaikaa. Perjantaina oli M:n ystävän 50-vuotisjuhlat, jonne laittauduttiin Tumma puku -koodin hengessä. Juhlat olivat oikein mukavat; ruokaa, juomaa ja hyvää seuraa riitti. Lauantai meni toipuessa, saunoessa ja könötellessä. Kiuasmakkaraa, savustettua lohta ja lohkoperunoita. Laiskan emännän kotiruokia. Vaan hyviähän ne on!

Sunnuntaina M starttasi virolaisen vuokra-autonsa kohti työjuttuja ja leskeydyin taas pienen apeuden vallassa. Mielen virkistystä hain rakkaista rantamaisemista ja kauniista auringonlaskusta.

Ihanat nuo taivaan värit. Upeita auringonlaskuja ja syksyn kauniita värejä on tänä syksynä saanut ihailla  ihan livenä ja ystävien face- ja instagram-päivityksistä yllin kyllin. Mutta ei ollenkaan liikaa.

Harmaata, koleaa ja pimeää marraskuuta saadaan toivottavasti vielä pitkään odottaa!

Tänään melkein onnellinen

Yövuorot takana, edessä vajaa viikko vapaita ja sen verran mukavaa tiedossa, että tässä vaiheessa olisi jo otsikon mukainen olotila.

Unohdetaan nämä ankeat käytävät siis hetkeksi.

Rauhallisen aamupalan jälkeen taas perinteisesti puhtaat lakanat sänkyyn ja likaiset pesukoneeseen.

Ei taida enää ihan kuivaksi asti ulkona saada, mutta ihanan raikas tuoksuhan tuolla tuulessa tulee.

Omenapuukin sitten yhtäkkiä päätti pudottaa lehtensä. Lauantaina olivat vielä vihreinä puussa kiinni kaikki. 

Illan hämärtyessä lähdin vielä pienelle happihypylle järven rantaan. Juuri auringonlaskun jälkeen, nopeasti pimenevässä illassa ja kovassa tuulessa Näsijärvikin näytti enemmän mereltä kuin järveltä. Mustat aallot vyöryivät leveinä ja korkeina rantaan heittäen kunnon tyrskyjä rantakivikossa. 

Upean näköistä, harmi vaan ettei iPhonellani saanut kuvia siinä pimeydessä.

Sauna lämpiämään ja voinpa jonkun vaahtopäänkin ottaa! Hyvää loppuviikkoa vaan teillekin. Minäpä saan huomenna Vihtorin Kartanolle!

Taivasterapiaa

Nämä syksyn mielettömän ihanat, kirkkaat, kirpeät, lumoavat illat kertakaikkiaan pakottavat ulos kuljeskelemaan, vaikka päivällä olisi jo yksi lenkki tehty.

 

Illan valo muuttuu maagiseksi juuri ennen auringonlaskua.

Taivaalla näkyy tuhansia eri sävyjä ja värejä.

Vaikka päässä olisi mikä musta ja tahmea pilvi hyvänsä,  ei sillä ole siellä enää tilaa, kun on hetken näitä värejä katsellut.

Rannalla oli vanhempi herra ongen kanssa kalassa. Kysyin ohimennessäni, että tuleeko kalaa. Herra kertoi saaneensa pienen siian ja särjen. Hänellä on kuulemma maatiaiskissa, joka pistelee nämä kalaherkut suomuineen päivineen. Totesin vain, että teillä sitten kissa saa oikeaa lähiruokaa.

Suu pysyi hymyssä edelleen, kun vastaan tuli toinen vanhempi herra koiran kanssa ja iloisesti tervehti, kun kohdattiin.

Muutenkin tuntui, että vastaan tuli vain hymyileviä ihmisiä. Vähän kuin kevään ensimmäisinä, lämpiminä aurinkoisina päivinä. Parasta terapiaa nämä auringonlaskut.

10 vuotta Kartanolla

Kymmenen vuotta sitten muutin Kartanolle. Vuodet ovat humpsahtaneet aikamoista vauhtia, kaikenlaista niihin on mahtunut; syksyjä, talvia, keväitä ja kesiä. Lunta, pakkasta, hellettä, sadetta. Iloja ja suruja, itkua ja naurua. Ensimmäinen talveni Kartanolla oli kerrostaloasujalle aikamoinen koettelemus, lunta riitti ja pakkasta oli pitkiä aikoja yli 20 astetta ja välillä käytiin 30:ssäkin! Puusouvi ja uunien lämmitys tuli vähän liiankin tutuksi.

Kartanolla on tehty tänä vuonna syystöitä entiseen malliin ilman suurempaa juhlintaa. Lehdet ovat aika sitkeästi pysyneet puissa, joten haravointia en ole vielä aloittanut. Kesäkukat ruukuistaan on korjattu pois, paitsi orvokit, jotka eivät ole yöpakkasista millänsäkään.

Eipä ole minään vuonna aikaisemmin ollut tällaisia laatuorvokkeja, kukkivat jo toista kierrostaan ja yhtä isoin ja kauniin kukkasin, kuin ensimmäistään.

Vähän olen leikellyt pensaita ja puskia. Grilli ja osa pihakalusteista odottavat vielä varastoon vientiä. Grilli on vielä ollut käytössä ja saa ollakin niin kauan, kun päivällä pysytään plussan puolella.

Parit kaamosvalot tuli tänään viriteltyä, vaikka nämä aurinkoiset päivät ei vielä ihan hirveästi houkuttele valoja sytyttelemään.

Talvimatot lämmittävät jo lattioilla ja polttopuitakin on tilattu kuorma. Että eiköhän taas tulevasta vuodenajasta kunnialla ja kymmenen vuoden kokemuksella selvitä.

Autumn leaves

Vuosi sitten muistelen olleeni aika ahdistunut syksystä ja talven tulosta. Edessä oleva kylmä aika tuntui ihan kestämättömältä ja ikuisuuden mittaiselta.

Tänä vuonna syksyyn siirtyminen tapahtui ilman suurempia tunnekuohuja, huomaamatta ja kepeästi.

Kesällä matalapainetta taisi olla muuallakin kuin ilmassa. Mahtuihan sinne yksi helteinen viikonloppu Hallissa ja toinen Helsingissä, oli kivoja hetkiä siellä täällä, mutta noin yleisesti ottaen, ei mikään ikimuistoisen riemukas kesä.

Tämä syksy oli lähes tervetullut. Se pieni optimisti sisälläni uskoo aina, että paistaa se päivä risukasaankin, sade loppuu ja pilvien takaa tulee aurinko esiin. Ennemmin tai myöhemmin.

Eteenpäin mennään kohti parempaa. Kesä sai mennä, syksyn tulo tietää uutta vuodenaikaa ja raikkaita tuulia, jotka puhaltavat korvasta korvaan ja vievät tunkkaiset ja happamat ajatukset mennessään.

Kuulaat, kirpeät syyspäivät virkistävät mieltä ja valoa riittää koko päiväksi. Luonto on taas kauneimmillaan, aurinko kultaa puiden keltaiset lehdet, syksy tuoksuu metsässä ja järven rannassa.

Tervetuloa syksy, tervetuloa talvi!

Sillä sipuli

Sipuli on herkkua! Keltasipuli, punasipuli, valkosipuli... Sipulia kuluu paljon meikäläisen keittiössä. Pidän sipulien mausta ja mielestäni sipuli kruunaa monet ruuat ja on lisukkeena erinomainen.

Tämän kesän suosikki on ollut ruohosipuli. Raimolla naapurissa on ollut yrttipuutarhassaan kolme komeaa ruohosipulia ja niistä on riittänyt herkuteltavaa minullekin koko kesäksi.

Ruohosipuli on käynyt kaikkiin marinadeihin ja salaatteja ja vihanneksia maustamaan. Tuntuu, että se on sopinut kaikkiin ruokiin kanttarellikastikkeesta grilliloheen.

Leivän päällä ruohosipuli on mahdottoman hyvää.

Ensi kesänä on pakko laittaa ruohosipulia kasvamaan omaan pihaan!

Tämmöinen ihana letti löytyi Tammelan torilta loppukesästä. Viljelijä oli itse myymässä ja samalla letitteli näitä. Pakko oli ostaa!