Sunnuntaisen ukonilman jälkeen lähdin kävellen kaupungille elokuviin. Aurinko paistoi suorastaan polttavan kuumasti, niinkuin usein vesisateen jälkeen.
Satakunnan sillalla oli ihan pakko pysähtyä ihailemaan maisemia. Puut ja rakennukset heijastuivat valokuvantarkasti peilityyneen kosken pintaan.
Täydellisiä postikorttimaisemia rakkaasta kotikaupungista.
Kesäinen Tampere!
Vanhaksi kai olen tullut, kun alan huomaamaan monien vanhojen iskelmäsanoitusten hienouksia. Niistä löytyy sisältöä ja sanomaa. Ehkä pateettisessa paketissa, mutta kuitenkin! Aika hienot sanat tässäkin Kari Tapion biisissä:
Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen
Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen
Ja jos satanut on liikaa sydämeen
Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen
Liian kauan omin voimin harhailin
Elin, niin kuin mul ois valta kapteenin
Moneen väärään vuonoon purteni mun ui
Kunnes karikolle ylpeys murentui
Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan
Tiedän tän, vielä kerran nään
Sateenkaaren pään, ja sinne jään
Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen
Ja jos satanut on liikaa sydämeen
Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen
Liian kauan omin voimin harhailin
Elin, niin kuin mul ois valta kapteenin
Moneen väärään vuonoon purteni mun ui
Kunnes karikolle ylpeys murentui
Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan
Tiedän tän, vielä kerran nään
Sateenkaaren pään, ja sinne jään
Nyt sen tajuan: ei jaksa lintukaan
Yksin vaeltaa, se liitää parvessaan
Aidon ystävyyden silta kaarineen
Päivänvalon lailla kantaa sydämeen
Myrskyn jälkeen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti