Rakas kumppanini M osaa sen myös; päivän voi viettää kalsareissa sohvalla tietokonepeliä pelaten ilman huonoa omaatuntoa. M sanoo aina, että olen saanut kunnon luterilaisen kotikasvatuksen, joka estää hyvällä omallatunnolla laiskottelun.
En pidä itseäni kovin ahkerana. Ystävissäni on paljon minua touhukkaampia ja tekevämpiä tyyppejä, joiden vauhtia ja tahtia ihastelen ja ihmettelen, kateellisena tietenkin.
En ole mikään supertouhukas. Osaan helposti jättää asioita tekemättä, siirtää huomiseen ja ensi viikkoon. Mutta koen niistä sitten jatkuvaa huonoa omaatuntoa. Tekemättömät asiat naksuttavat takaraivossa alituiseen. Ongelmani on siis se, etten osaa olla laiskana, niin että täysillä nauttisin siitä.
Teen mielessäni to do -listoja vapaapäiville siivouksesta, kuntoilusta, erilaisista hoidettavista asioista.
On sovittuja tapaamisia ystävien kanssa (jotka on tietysti ihania juttuja), auton huoltoa, hammaslääkäriä, kampaajaa. Sitten iskee stressi, että voi kun olisi semmonen päivä, että ei olisi mitään sovittuna. Kun semmoinen päivä sitten tulee, yleensä viimeistään alkuillasta iskee, ei levottomat jalat, vaan levoton pää: jotain pitää tehdä. Siis kun ihan kamalahan olisi päivä, jonka lopussa ei voi sanoa, että tein tänään sitä ja tätä. Kun sohvalla/sängyssä makaamista, tv:n tuijottamista, kirjan lukua, ipadin näpyttelyä EI lasketa miksikään tekemiseksi.
Kultaisen keskitien löytäminen sopivan puuhakkuuden ja tyytyväisen laiskottelun välillä on siis edelleen työn alla.
Tallinnassa oleminen on senkin takia niin rentouttavaa, että siellä osaan jostain syystä olla laiska ja tyytyväinen yhtä aikaa. Toki sielläkin eletään arkea ja on tehtäviä töitä, mutta jotenkin ne tuntuvat olevan siellä vain semmoista mukavaa ajankulua enkä ressaannu siitä, vaikka siirtäisin ne seuraavaan päivään. Toki M voi riemastua, kun parranajokoneen pesulaitteeseen ei ole uusia pesuainekasetteja käyty juuri tänään ostamassa, mutta ei sekään ahdista. Johtuneeko siitäkin, että ne varsinaiset työt, joita tehdään siis leivän tienaamiseksi, ovat tarpeeksi kaukana Tallinnasta? Voin istua terassilla aamiaisella kaksi tuntia enkä mieti mitään muuta tärkeää, kuin korkeintaan mitä syödään tänään ja menenkö ruokakauppaan nyt vai huilinko vielä hetken vai otanko päikkärit ensin...
Aikaa seisoskella siinä ja tässä, kyselemässä, pitelemässä
Seinää paikallaan
Aikaa opetella elämän rytmi, elämän tyyli, elämän laulu
Rytmin oikean
Siitä paljon saada voi, tyytyväinen laulu soi
Laiskureita laulattaa
Hoi laari-laari-laa… hoi laari-laari-laa…
Laiskureita laulattaa
Näin laulaa Lasse Mårtensson ja ihan viisaasti laulaakin! Lasse lauloi muuten tämän Laiskotellen-laulunsa Suomen edustajana Euroviisuissa Kööpenhaminassa vuonna 1964 ja sijoittui sillä seitsemänneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti