Tyyntä ja lämmintä terapiaa

Asun onnekkaasti niin, että miltei kotiportailta alkaa metsä.

Lähimetsässäni riittää polkuja kuljettavaksi. On enemmän ja vähemmän tallattuja ja lisäksi hiekkateitä, joita taidettiin nuoruudessani kutsua pururadoiksi ja muistaakseni ne olivatkin ihan purulla päällystettyjä.

Tyynellä säällä keskellä metsää ei kuulu edes puiden havinaa, satunnaista lintujen laulua vain ja muuten hiljaisuus suhisee korvissa.

Polut alkavat jostain ja aina päättyvät jonnekin. Eksymistä ei tarvitse pelätä. Useimmiten päätyy järven rantaan.

Maanantaina oli täysin tuuleton ja lämmin syyspäivä. Vaikka luonto kaikkine väreineen ja tuoksuineen kertoi syksystä, ilta tuntui lämpönsä takia lähes kesäiseltä.

Ihana auringonlasku kruunasi iltalenkin.

Esteetikko sisälläni ei vaan koskaan väsy katselemaan näitä maisemia. Nämä ovat sitä parasta terapiaa  kaikkiin murheisiin ja vaivoihin ja olo tuntuu höyhenenkevyeltä kotiin tullessa.