Pepe, Pepukka, Pepsi, Peperinho, Pepeliini, Pepsukka.... Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Pepe (ent. Bijou) muutti Romaniasta Orivedelle heinäkuun lopussa. Katupoika- ja tarhaelämän jälkeen noin 3,5-vuotias koirapoika pääsi omaan kotiin Hennan ja Joonaksen rakastavaan huomaan.
Vain Pepe tietää, mitä sen entisssä elämässä on tapahtunut. Kun katsoo sen kauniita silmiä, saa aavistuksen siitä, että kovin keveää ei tähän astinen elämä ole ollut. Todennäköisesti se on kuitenkin joskus ollut jonkun koira, koska oli alusta asti täysin sisäsiisti ja osasi kulkea nätisti hihnassa.
Pepe oli alussa tosi vaisu ja hyvin varovasti kohtasi uusia ihmisiä ja paikkoja. Herkkunappuloitakaan ei suostunut ensi kohtaamisella kädestäni ottamaan.
Mutta nopeasti Pepestä on kuoriutunut kerrassaan valloittava tyyppi, jolla on ihan oma luonteensa.
Pepe on ollut minullakin hoidossa pariin otteeseen ja ihan loistavasti on pärjätty.
Pepe pötköttelee paljon ja tykkää rapsuttelusta. Kun katselen televisiota, Pepe tulee sohvan viereen: "Voi rapsutella". Maharapsutukset ovat ihan parhaita.
Pepe ei hauku, muutaman kerran on toiselle koiralle murissut.
Aamukahvilla Pepe pitää seuraa, samoin kun tein ruokaa, oli keittiössä koko ajan. Pepe ei kerjää, on vain seurana. Ja ottaa välillä torkkuja.
Ruoho maistuu. Possunkorvat ovat herkkua ja jo yhden kerran jälkeen Pepe oppi, missä niitä tädin huushollissa säilytetään. Kun menen sinne kaapille, alkaa armoton hännän heilutus ja venyttely!
Pepe on muutenkin kova venyttelemään: ensin etujalat, sitten takapää. Ja samalla katsoo sen näköisenä, että enkös ole notkea! Pakko on aina sitten kehua poikaa!
Leluista Pepe ei perusta ollenkaan, vaikka niiden kimppuun on yritetty innostaa.
Noilla korvilla on tuhat eri asentoa!
Ikävä on jo Pepsukkaa, kun ei ole kohta viikkoon nähnyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti