Ja haaveet ne käy yhä haikeammiks
(Eino Leino)
Haaveita pitää aina olla, sanotaan. Kyllä varmaan on niinkin. Minusta tuntuu, että olen ison osan elämästäni ollut aika hyvä haaveilemaan ja unelmoimaan. Ja taitaa olla niin, että suurin osa unelmista on jäänyt toteutumatta. Olen elänyt paljolti sitten kun -elämää, kun se arki ei aina ole niin loistokasta ollut. Tulevaisuudessa kaikki on sitten oleva paremmin...
Haaveissa on usein se paha vika, että niiden toteutuminen ei ole vain itsestä kiinni, vaan myös muista ihmisistä ja ympärillä olevasta maailmasta.
Liekö ikä vai elämä itsessään opettanut, että se paras elämä on kuitenkin tässä ja nyt.
Omaa elämää on itse elettävä ja siitä elämästä tehtävä sellaista, että se olisi mahdollisimman hyvää. Jos vain odottaa, että joku muu tekee sinusta ja elämästäsi onnellisen, todennäköisesti sitä saat odottaa loppuelämän.
Taaksepäin ei kannata liikaa katsella, ei kannata miettiä ja murehtiä menneitä ja menetettyjä.
Unelmien tilalle omassa elämässäni on tullut tavoitteita. Sellaisia pieniä, toteutettavissa olevia, joita voin kuvitella saavuttavani. Esimerkiksi, että käyn kuntosalilla kerran viikossa. Enkä koe huonoa omaatuntoa, vaikka en sitten joka viikko kävisikään. Ja jos innostun, voin käydä kaksikin kertaa. Ei sen kummempia.
Ja vaikka huomenna on Love-tentti ja tavoitteena on päästä siitä läpi, kirjoitan nytkin blogipäivitystä ja teen kaikkea muuta, kuin luen siihen tenttiin. Että jos tämä tavoite ei sitten toteudu, niin paikkaillaan ensi vuonna.
Näitä supersyvällisiä pohdintoja elämästä pyöri mielessäni iltapäivälenkillä järvimaisemassa. Mielessä oli yksi haave, tai voihan se olla tavoitekin, nimittäin, että tuossa keinussa istun kolmen ja puolen kuukauden päästä ja katselen järvenselälle auringonlaskua.
Huomenna on Siipiveikkopäivä eli tavoitteena mukava ilta Pirjon ja Sannan kanssa! Tämä tavoite toteutuu varmasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti