Voi mualima, mitä pauketta

Kartano täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Ja kyllähän se tässä iässä jo huomaa, kun talvi tulee ja kovasti protestoi sitä vastaan! Sillä protestina minä sitä eilisiltaista ja viimeöistä mekkalaa pidän.

Vanha hirsitalo ääntelee aina: natisee tuulessa, huokailee helteillä, paukkuu pakkasilla.

Vaikka talon ääniin on jo hyvin tottunut, niin täytyy sanoa, että iltaöinen ja yöllinen paukahtelu, napsahtelu, nitinä, natina ja rapsahtelu oli sitä luokkaa, että säpsähtelin hereille monta kertaa. Silloin tulee aina se hölmö tunne, että pitäisi mennä katsomaan, kun oli niin erikoinen paukahdus. Ja vaivoin saa pidettyä itsensä sängyssä ja uskottua, että vanhat hirret ne vaan mekkaloivat.

Aamulla sitten ulos katsoessa totesin, että niinhän tätähän se mekkala tiesi: maa oli huurassa ja lämpömittari näytti miinusasteita.

Pelargonia urhoollisesti kukki tähän asti, nyt taisi loppua senkin kesä.

Kartanon asukas totesi, että nyt on siirryttävä normaaliin talven aamukahviasuun!

Hyvää viikonloppua ja pistäkää villasukat jalkaan!